Otteluennakko: Torstaina taistellaan pisteistä Pakilassa

Julkaistu 21. toukokuuta 2025 klo 19.45

Jokerit matkustaa torstai-iltana Helsingin pohjoisiin osiin, kun edessä on mielenkiintoinen vierasottelu HPS/2:ta vastaan Briotech Arenalla Pakilassa. Luvassa on tiukka kamppailu pisteistä kahden viime kaudelta tutun joukkueen välillä.

Viime kaudella keskinäiset kohtaamiset menivät tasan – molemmat nappasivat voitot omista kotiotteluistaan. Sarjataulukossa HPS/2 oli tuolloin piirun verran parempi, sijoittuen kauden päätteeksi viidenneksi Jokereiden ollessa sarjan kahdeksas. Nyt Jokerit lähtee hakemaan revanssia vieraissa ja osoittamaan, että pisteet matkaavat tällä kertaa punakeltaisille.

Vastassa oleva HPS/2 on aloittanut kuluvan kauden vahvasti: viidestä ottelusta on kertynyt neljä voittoa, ja joukkue majailee sarjataulukon kakkospaikalla. Ainoastaan kauden avauksessa MK-United onnistui kaatamaan HPS/2:n selvin 0–3-lukemin. Tämän jälkeen vihreävalkoiset ovat marssineet voitosta voittoon vakuuttavalla maalierolla 13–5.

Jokereiden alkukausi on ollut vaiherikas ja tuloksellisesti haastava, mutta pelillisesti suunta on ollut selvästi ylöspäin. Edellisen ottelun kirvelevä tasapeli jätti nälkää ja sytykettä tulevaan – joukkue on varmasti valmis iskemään torstaina takaisin.

Hyviä uutisia kuuluu myös kokoonpanorintamalta: Jokerit saa jälleen riveihinsä kolme tärkeää palasta, kun Joel Pitkänen, Jesse Heinänen sekä kapteeni Santeri Jaakkola palaavat kokoonpanoon. Heidän panoksensa kentällä tuo varmasti kaivattua rytmiä, johtajuutta ja lisävoimaa molempiin päihin kenttää. Kokoonpanosta puuttuvat edellisen ottelun tapaan Toomas Heinolainen sekä Aleksi Köninki.

Ottelu starttaa klo 20:15, kannustetaan Jokerit kauden avausvoittoonsa!