Jokerit FC - NJS/2

rp 4-2 (3-3) (1-3)

06.05.2017 12:00 @ Kartano TN

Jokerit kohtasi Regions’ Cupin kolmannella kierroksella melko junioripainotteisen Nurmijärven Jalkapalloseuran kakkosjoukkueen/ A-juniorijoukkueen, joka oli viime kauden päätteeksi noussut 13 voiton ja yhden tasapelin siivittämänä Uudenmaan Vitoseen ja pelaa myös A-junioreiden ykköstä.


Vaikka NJS pelaakin yhtä tasoa alempana osoitti toista kauttaan miesten sarjoissa aloittava joukkue, että tasoeroa joukkueiden välillä ei paljoakaan ole. NJS ottikin pelin haltuunsa ja onnistui muodostamaan ensimmäisen puolituntisen aikana vaarallisimmat tekopaikat. Vieraiden hyvä vaihe tuottikin tulosta 33 minuutin kohdalla, kun Jokerimaalilla aloittanut Riku Isola joutui kaivamaan pallon ensimmäistä kertaa selkänsä takaa. Maali antoi NJS:lle lisää puhtia ja seuraava osumaa ei tarvinnut muutamaa minuuttia kauempaa odottaa, kun vieraat olivat jo 0-2 johdossa.


Vain muutama minuutti NJS:n toisesta maalista Tommi Miettinen herätti Jokerit peliin mukaan ampumalla pallon noin kymmenestä metristä tolpan kautta sisään. Ilo kavennuksesta jäi kuitenkin lyhyeksi, kun NJS karkasi taas kahden maalin karkuun 40 minuutin kohdalla. Tämä seitsemän minuutin ilotulitus olisi voinut saada vielä jatkoa, kun Teemu Tamper karkasi nokikkain NJS:n maalivahdin kanssa, muttei onnistunut kaventamaan ottelua. Näin ollen puoliajalle mentiin vieraiden 1-3 johdossa.


Toiselle puoliajalle Jokerit tuli vahvasti ja otti pallonhallinnan itselleen NJS:n vetäytyessä puolustamaan johtoaan. Takaa-ajo helpottui huomattavasti jo aikaisessa vaiheessa, kun Teemu Tamper pääsi laukomaan puolivolleyn NJS:n verkkoon heti toisen puoliajan alkuun. Jokerit jatkoi jahtiaan, mutta pelikellon raksuttaessa kohti täyttä aikaa alkoi ainakin kentän laidalla tuskailu kolmannesta 3-2 tappiosta putkeen. Tällä kertaa tuskailu osoittautui kuitenkin ennenaikaiseksi, kun Santeri Minkkinen onnistui toimittamaan keskityspallon NJS:n verkkoon ja tasoittamaan pelin vain muutamaa minuuttia ennen täyttä aikaa.


Lisämaaleja ei enää viimeisillä minuuteilla nähty, joten edessä oli rangaistuslaukauskilpailu. Jokerit sai parhaan mahdollisen alun, kun Teemu Tamper onnistui maalinteossa ja toiselle puoliajalle maaliin tullut Jaan Pinomaa onnistui torjumaan NJS:n ensimmäisen yrityksen. Kaksi seuraavaa paria ei tarjonnut muutoksia, kun tasoitusmaalista vastannut Minkkinen ja Jari Salo onnistuvat yrityksissään, mutta myös NJS:n molemmat yrittäjät onnistuivat maalinteossa. Pilkkukisa oli ensimmäistä kertaa katkolla, kun neljännen parin aloittanut Miika Siltanen vei Jokerit taas kahden maalin etumatkalle ennen NJS:n kahta viimeistä laukojaa. Ratkaisu tulikin ennen viimeistä paria, kun NJS:n neljännen kierroksen yritys jäi melko heppoisaksi ja Pinomaalla oli helppo työ torjua ja viedä Jokerit historiansa ensimmäistä kertaa Regions’ Cupin neljännelle kierrokselle 32 joukkueen joukkoon.

 


Seuraava kierros arvotaan 16.5. ja pelit on pelattava 4.6. mennessä.


Nelosta Jokerit pelaa seuraavan kerran 13.5. Myllypuron tekonurmella kello 16 alkaen. Vastassa tällöin Vitosesta parin vuoden takaa tuttu vastustaja: SUMU/Sob.

 

JFC-CUP 2017

Seuraa turnauksen kulkua tämän linkin kautta.

Liity jäseneksi

Tavoitteena on tällä kaudella saada 100 jäsenen raja rikki. Tue seuraasi ja liity jäseneksi!